Kuka olet?

Oululainen freelance-toimittaja ja yrittäjä, MustReadin Oulun kirjeenvaihtaja, Osviitta-lehden päätoimittaja, Kärppien kannattaja, hurahtanut kissanainen ja kokki, joka tekee maittavaa ruokaa ei-mistään. Minua kiehtovat erityisesti ihmiset ja työelämän kysymykset.

Mitä osaat?

Kiinnostua, kirjoittaa ja keskustella. Voisin käydä kahdenkeskisiä keskusteluja loputtomasti.

Aikaisemmat työpaikkasi?

Olen työskennellyt erilaisissa toimituksellisissa tehtävissä 20 vuotta. Aloitin toimittajanurani sanomalehti Kalevassa. Työskentelin Sanomilla yli 15 vuotta eri yksiköissä, muun muassa Ilta-Sanomien uutistoimituksessa ja Kids Mediassa päätoimittajana.

Koulutuksesi?

Filosofian maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena kirjallisuus, sivuaineena tiedotusoppi ja psykologia. Graduni tein yritysjohtajien elämän kertomuksellistamisesta ja retorisista keinoista.

Onko sinulla poliittista taustaa? Millaiset arvot sinulla on?

En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta äänestänyt olen moniakin. Arvojeni ytimessä on rauha – niin sisäinen kuin yhteiskunnallinen – siitä huolimatta tai juuri siksi, että olen itse temperamentiltani rauhaton.

Mitä haluat tehdä MustReadissa?

Tavata kiinnostavia ihmisiä, tutustua uusiin asioihin ja ilmiöihin ja kertoa ihmisille siitä, mikä on tärkeää ja mielenkiintoista Oulussa ja ylipäätään pohjoisessa. Paluumuuttajana se kiinnostaa minua valtavasti!