Perustulokokeilu päättyi ja siitä saatiin alustavia tuloksia. Tulokset ovat alustavia, koska vaikutusarviointiin tarvittavat rekisteritiedot vuodelta 2018 eivät ole valmiita. Keskustelu tulosten merkityksestä on käynyt silti kuumana. Tulosten tulkinnat riippuvat selvästi tulkitsijoiden omista poliittisista näkemyksistä.
Tulkintaerot eivät kuitenkaan johdu pelkästään siitä, että tuloksia tulkittaisiin tarkoitushakuisesti väärin. Tulokset ovat aidosti monitulkintaisia, ja ne voivat selittyä useilla eri tavoilla. Monitulkintaisuus johtuu niistä kompromisseista, joita kokeen järjestäjät ovat joutuneet tekemään saadakseen kokeen toteutetuksi.
Näiden kompromissien vuoksi kokeiluun osallistui vain suhteellisen vaikeasti työllistyviä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia. Kokeiluun osallistujiin vaikutti kompromissien vuoksi useita eri suuntiin vetäviä kannustinvaikutuksia, joiden erottelu ei asetelmassa ole mahdollista. Lisäksi perustulokokeilu ”vuosi” siinä mielessä, että kokeilussa olijat saattoivat olla samanaikaisesti oikeutettuja myös muihin etuuksiin, kuten työttömyystukiin, toimeentulotukeen ja asumistukeen.
Sanon itse suoraan, että minulla on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää, mitä kokeilusta voi päätellä, vaikka olen tosissani yrittänyt. Tuon tässä kirjoituksessa esiin asiaa koskevia pohdintojani, mutta ne ovat keskeneräisiä, enkä pysty tarjoamaan kovin vahvoja johtopäätöksiä.
Toivon silti, että yritykseni auttavat lukijoita näiden omissa aihetta koskevissa pohdinnoissa. Tai ehkä tieto siitä, että muillakin on vaikeuksia tulkita kokeen tuloksia, ainakin lohduttaa oman turhautumisen keskellä.
Perustulokokeilun alustavat työllisyystulokset
Perustulokokeilun alustavat työllisyysvaikutuksia koskevat tulokset olivat selvät. Mitään vaikutuksia ei ollut. Kokeilu ei lisännyt työllisyyttä verrokkeihin, tavallista työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saaviin samanlaisiin ihmisiin verrattuna. Mutta kokeilu ei myöskään vähentänyt työllisyyttä.
Tulos oli alustava, mutta jos lopulliset tulokset ovat samanlaisia, kauheasti spekuloinnin varaa ei jää. Kysymys ei ollut siitä, että työllisyysvaikutuksista olisi saatu vihjeitä, mutta tilastollinen voima ei riittänyt niiden osoittamiseen. Eroja ei yksinkertaisesti ollut. Viisari ei värähtänyt.
Perustulokokeilun myönteiset…
Perustulokokeilu vaikutti koeryhmään kahdella eri tavalla. Yhtäältä se lisäsi merkittävästi työnteosta saatavan palkan käteenjäävää osuutta. Kuten lukija varmaankin hyvin tietää, sosiaaliturvalla elävää rangaistaan työnteon lisäämisestä enemmän kuin muita ihmisiä. He joutuvat maksamaan lisätulosta veroa kuten muutkin, mutta lisäksi työtulo leikkaa heidän tulonsiirtojaan.
Odotukset perustulon myönteisestä vaikutuksesta työllisyyteen perustuvat tietysti siihen, että tätä viimeksi mainittua vaikutusta ei ole, tai se jää ainakin huomattavasti nykymallia vähäisemmäksi. Perustulokokeilussa perustulo ei pienentynyt, vaikka osallistuja sai työtuloja. Tilannetta sekoitti vähän se, että kokeilussa mukana olijoilla oli oikeus esimerkiksi asumistukeen, jota työtulo vähentää.
Mutta erot kokeilussa mukana olevien ja tavallista sosiaaliturvaa saavien verrokkien välillä ovat silti todella merkittävä. Pyysin Keskuskauppakamarin johtavaa ekonomistia Mauri Kotamäkeä tekemään minulle karkeita laskelmia.
Näitä laskelmia on muuten korjattu, Kotamäeltä saaduissa luvuissa oli alunperin virheitä.
Laskelman mukaan asumistukea saava tavallinen helsinkiläinen perustulokokeilun kohderyhmään kuuluva, mutta kokeilun ulkopuolinen henkilö saa esimerkiksi osa-aikaisesta työstä saatavasta tonnin lisätulosta käteen vain noin puolet.
Sen sijaan perustulokokeilussa oleva muuten samanlainen henkilö saa tonnista käteen noin 65 prosenttia. Molempien tulotaso on ainakin karkeasti ottaen sama, elleivät he käy työssä.
Toisin sanoen tonnista jää perustulokokeilussa olevalle käteen noin 150 euroa enemmän kuin verrokkiryhmälle. Kyse on pienituloiselle merkittävästä erosta osa-aikatyön kannustimissa.
Pienemmillä lisätuloilla ero ei ole kovin merkittävä, syynä on työttömyysturvan ns. suojaosa, joka vähentää sen leikkautumista pienten ansiotulojen vuoksi.
Suuremmilla lisätuloilla ero on vastaavasti suurempi. Esimerkiksi 2 000 euron kuukausipalkalle kokopäivätyöhön työllistyvä perustulokokeilulainen saisi käteen lähes 500 euroa enemmän kuussa kuin tavallisella työttömyysturvalla elävä.
… ja kielteiset vaikutukset työnhaun kannustimiin
Perustulokokeilu siis parantaa työnteon kannustimia lisäämällä työtulosta käteen jäävää osuutta ja vähentää näin kannustinloukun mahdollisuutta. Mutta kokeilulla on myös päinvastaisia vaikutuksia. Toisin kuin tavanomainen työttömyysturva, perustulo ei ole vastikkeellinen.
Perustuloa sai kokeilussa riippumatta esimerkiksi siitä, hakiko aktiivisesti töitä vai ei. Tavanomaisen työttömyysturvan saaminen edellyttää työnhakua. Työttömien työnhakua ja osallistumista työllisyystoimenpiteisiin valvotaan ja laiminlyönneistä seuraa rangaistuksia.
Kyttääminen, rankaiseminen ja osallistuminen kaikenlaiseen työllistämistä edistävään toimintaan alentaa työttömänä olevan hyvinvointitasoa. Työllistymällä voi välttää nämä epämiellyttävät asiat. Siksi vastikkeellisuus parantaa työllistymisen kannustimia. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin MustReadiin.
Sorrun nelikenttään
Perustulokokeilu tuotti siis kahdenlaisia, eri suuntiin vaikuttavia muutoksia kannustimissa. Kokeilun tulokset ovat yhdistelmä näistä kahdesta vaikutuksesta. Näitä vaikutusten suuruutta koskevia hypoteeseja on karkeasti neljää eri sorttia.
Koska olen kunnon taloustieteilijä, enkä sosiologi, minut on opetettu vihaamaan nelikenttiä, mutta kuvaan tästä huolimatta tilanteen sellaisena. Alla olevan nelikentän sarakkeet kuvaavat työllistymisestä käteen jäävän tulon vaikutusta työllisyyteen. Vaihtoehtoisia hypoteeseja on kaksi. Joko se, että tuloista suurempi osa jää käteen vaikuttaa työllisyyteen tai se ei vaikuta.
Riveillä taas on vastikkeellisuuden vaikutus. Joko työttömyysturvaan liittyvä vastikkeellisuus eli kyttääminen ja rankaisu vaikuttaa työllisyyteen tai se ei vaikuta.
Näiden vaihtoehtojen yhdistelmistä syntyy siis neljä vaihtoehtoista hypoteesia. Kunkin hypoteesin ominaisuuksia on kuvattu lyhyesti ruuduissa. Ensiksi on kerrottu, miten hypoteesi suhtautuu työttömien omiin ponnistuksiin. Kolmessa hypoteesissa työn tarjonta, eli työttömien työhalut vaikuttavat merkittävästi työllistymiseen. Ihmiset ovat työttöminä, koska heillä ei ole riittäviä työhaluja tuottavia kannustimia.
Yhdessä, vasemmassa ylänurkassa sijaitsevassa hypoteesissa taas työttömien työhalut eivät vaikuta heidän työllistymiseensä. Työllistymisen esteenä ei siis ole työttömien työn tarjonta, vaan työnantajien kysynnän puute. Selostan kutakin hypoteesia tarkemmin kohta.
Nyt on mahdollista tarkastella, mitkä neljästä hypoteesista ovat yhteensopivia perustulokokeilun alustavien tulosten kanssa. Aloitetaan niistä, jotka joudutaan hylkäämään, jos tulokset pysyvät lopullisessa analyysissä. Ne on merkitty nelikenttään punaisella.
Hylättävät hypoteesit
Ensimmäinen hylättävä on oikeassa yläkulmassa oleva optimistinen tarjontahypoteesi, joka on monille perustuloon toiveikkaasti suhtautuville rakas. Sen mukaan käteen jäävän tulon lisääntyminen tuottaa työttömälle riittävät kannustimet tarjota lisää työtä vastikkeettomuudesta huolimatta, ja tätä lisätyötä on myös tarjolla. Toisin sanoen työhaluja vähentävät kannustimet ovat työllistymisen esteenä merkittävästi ja perustulo ratkaisee asian lisäämällä työstä käteen jäävää palkkaa.
Jos tämä hypoteesi pitäisi paikkansa, perustulokokeilu olisi nostanut merkittävästi työllisyyttä, mutta näin ei käynyt. Hypoteesi joudutaan hylkäämään ja merkitsemään punaisella.
Toinen hylättävä hypoteesi on neljästä selvästi synkin, vasemmassa alanurkassa oleva. En tiedä onko sillä ollutkaan kannattajia. Hypoteesin mukaan ihmiset eivät reagoi käteen jäävän tulon lisääntymiseen, eli lisäansiot eivät houkuta heitä. Sen sijaan keppi tehoaa, ja työttömyysturvan vastikkeellisuus työntää ihmisiä töihin.
Ihmisiä ei voi siis houkutella, vaan ainoastaan pakottaa.
Kuten edellisessäkin hypoteesissa, tässä oletetaan, että työhalujen puute estää työllistymästä. Eli kun keppi heiluu ja saa ihmiset hakemaan töitä, niitä myös löytyy. Jos tämä hypoteesi pitäisi paikkansa, perustulokokeilu olisi alentanut työllisyyttä merkittävästi. Näin ei käynyt, ja tämä synkkä hypoteesi voidaan merkitä punaisella.
Kysyntähypoteesi on uskottavin
Jäljellä on kaksi vihreää, mahdollista hypoteesia. Vasemmassa yläkulmassa on hypoteesi, jonka mukaan sen paremmin vastikkeellisuuden keppi kuin käteen jäävän tulon porkkanakaan eivät vaikuta työllisyyteen.
Asiaintila voi olla näin ainakin kahdesta syystä. Toinen on se, että työllisyyttä koeryhmässä ei rajoita niinkään työttömien työn tarjonta kuin työnantajien kysyntä. Itse olen suhteellisen vakuuttunut siitä, että juuri tästä on kysymys. Perustulokokeilussa mukana olevat ovat kokonaisuutena vaikeasti työllistyvä ryhmä, mikä tukee ajatusta.
Taloudelliset kannustimet työllistyä paranivat aika olennaisesti, ja itse uskon, että työllisyysvaikutuksia olisi ollut, jos se olisi ollut työttömien työhaluista kiinni. Korostan, että tämä näkemykseni koskee työllistymistä nimenomaan perustulon kohteena olevassa ryhmässä, ei työttömien joukossa yleensä. Esimerkiksi ansiosidonnaisella työttömyysturvalla olevien omilla työnhakuponnistuksilla on varmasti vaikutusta työllistymiseen..
Oma tulkintani on siis, että kysymys on kysyntäongelmasta, joka voidaan ratkaista vain uudistamalla työmarkkinoita sosiaaliturvan lisäksi ja parantamalla kohderyhmässä olevien työkykyä erilaisilla toimenpiteillä.
Toinen vaihtoehto on se, että taloudellisilla kannustimilla ei jostakin muusta syystä ole väliä. Yksi vaihtoehto on, että ihmiset koeryhmässä ovat esimerkiksi niin lamautuneita tai syrjäytyneitä, etteivät kykene työnhakuun kannustimista riippumatta.
Jotkut vasemmistossa näyttävät myös hellivän ajatusta, että ihmisten työskentely ei lainkaan riipu taloudellisista kannustimista, mutta tämä on monestakin syystä varsin epätyydyttävä hypoteesi. Ei vähiten siksi, että jokainen järjissään oleva ihminen tietää itse reagoivansa taloudellisiin kannustimiin työn tarjontapäätöksiä tehdessään.
Porvarillinen hypoteesi on sekin yhteensopiva tulosten kanssa
Toinen tulosten kanssa yhteensopiva hypoteesi on erityisesti kokoomuslaisten ja muiden porvarien suosiossa oleva nelikentän oikean alakulma. Tämänkin hypoteesin mukaan työn tarjonnan huonot kannustimet rajoittavat työllisyyttä.
Lisäksi ihmiset kyllä reagoivat siihen, jos käteen jää entistä enemmän tuloja. Mutta myös vastikkeellisuuden keppi panee ihmiset hakemaan aktiivisemmin töitä. Vastaavasti kepin puuttuminen passivoi työttömän, ja tämä passivoiva vaikutus on niin voimakas, että se jättää alleen lisärahan tuottaman kannustimien parantamisen.
Kuten sanottua, tätä hypoteesia suosivat monet kokoomuslaiset. Esimerkiksi kansanedustaja Sofia Vikman kommentoi kokeilua Twitterissä ja totesi, että perustulon sijasta ”tarvitaan sosiaaliturvan uudistus, joka poistaa kannustinloukkuja”.
(Kävin itse vastaamassa Vikmanille ja sekoilin, onneksi Nordean palveleva ekonomisti ja sosiaalisen median perustulopäivystäjä Olli Kärkkäinen oli salamannopeasti paikalla korjaamassa virheitäni. Tuo keskustelu sai minut ajattelemaan asioita ja lopulta kirjoittamaan tämän jutun.)
Älä ota nelikenttää liian vakavasti
Nelikenttää ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti, vaikka se minusta auttaakin ajattelemaan asiaa. Voi esimerkiksi olla, että eri ihmiset reagoivat muutoksiin eri tavalla ja kuuluvat siksi nelikentän eri laatikoihin. Kenties kokeilun lopullisissa tuloksissa on mukana työttömien eri tavoin jaetuille osajoukoille tehtyjä laskelmia, jotka valaisevat tätä asiaa.
Hirveän monimutkaista ositusta kokeilu tuskin mahdollistaa, koska koeryhmä on vain 2000 ihmisen suuruinen. Kun näin pientä joukkoa ryhdytään osittamaan, osajoukoista tulee nopeasti liian pieniä luotettavan tilastoanalyysin tekemiseen.
Kokeilun lyhytaikaisuus on toinen rajoite, joka täytyy pitää mielessä. Voi olla, että kaksi vuotta on liian lyhyt aika sopeutua muutoksiin. Uskon itse kuitenkin, että jos merkittäviä työllisyysvaikutuksia olisi, ne näkyisivät kyllä tässä ajassa ainakin osittain. Mutta on mahdollista, että tieto kokeilun loppumisesta kahden vuoden kuluttua vaikutti ihmisten käyttäytymiseen. Voi esimerkiksi olla, että työllistyminen olisi edellyttänyt kahden vuoden takia kannattamattomia investointeja osaamiseen tai vaikka muuttoa.
Ällistyttävä yksityiskohta, joka tekee tästä kirjoituksesta ehkä täysin tyhjänpäiväisen
Kun olin jo kirjoittanut tämän jutun suureksi osaksi, Kotamäki kiinnitti huomiotani aika erikoiseen yksityiskohtaan. Suurin osa, eli kolme neljäsosaa perustulokokeiluun osallistujista oli itse päättänyt hakea myös työttömyysturvaa. Perustuloa saaneiden ryhmässä maksettujen työttömyystukien määrä oli vain viidesosan alempi kuin verrokkiryhmässä.
Toisin sanoen ihmiset ovat itse hakeutuneet sen kyttäämisen ja byrokratian piiriin, jonka välttäminen oli perustulon keskeinen perustelu. Myönnän auliisti, että en ymmärrä tätä ilmiötä, enkä saanut sille selitystä perustulokokeilusta julkaistuista materiaaleista.
Osa koeryhmästä haki ilmeisesti työttömyysturvaa, koska siihen sai lapsikorotuksia, joita perustulossa ei ollut. Näiden ihmisten osalta motiivi on selvä. Muuten asia jäi hämärän peittoon.
Mutta on selvää, että jos ihmiset todella vapaaehtoisesti hakeutuvat pois perustulon ihanasta vastikkeettomuudesta, vastikkeellisuuden keppivaikutus ei voi olla kovin suuri, jos ihmiset tekevät taloudellisesti järkeviä päätöksiä. Muutenhan kukaan ei vapaaehtoisesti hankkiutuisi kepitettäväksi.
Jos näin on, myös porvarillinen hypoteesi poistuisi mahdollisten joukosta, ja ainoa selitys kokeen tuloksille olisi käytännössä se, että kohderyhmän työllistymisellä ei ole mitään tekemistä tarjontakannusteiden kanssa.
Porvarillinen hypoteesi ja kyttäyksen hintahaarukka
Varoitan, että tämä kohta on nörtähtävä. Nörttäilystä kiinnostumaton voi hypätä suoraan loppuun. Mutta toivon nörttilukijoiden perehtyvän tähän kohtaan ja kertovan erityisesti, missä olen väärässä.
Jos alustavat tulokset pitävät paikkansa, vaihtoehtoja on siis kaksi. Toinen on se, että käteen jäävän tulon määrällä sen paremmin kuin vastikkeellisuudellakaan ei ole mitään vaikutusta työllistymiseen. Itse suosin tätä hypoteesia ja uskon selityksen olevan, että kokeilu kohdistui vaikeasti työllistyvään ihmisryhmään.
Toinen vaihtoehto on porvarillinen hypoteesi, jonka mukaan vastikkeellisuuden poistamisen aiheuttama passivoituminen kumosi käteen jäävien lisätulojen vaikutuksen. Tämän hypoteesin mukaan käteen jäävän tulon lisääminen ilman vastikkeellisuuden poistamista, eli Vikmanin sanoin kannustinloukkujen poistaminen olisi lisännyt työllisyyttä.
Mainitsemani ihmisten kummallinen vapaaehtoinen hakeutuminen byrokratian piiriin heikentää tämän hypoteesin uskottavuutta, mutta unohdetaan se hetkeksi. Verrataan työttömiä, jotka ovat kokonaan perustulon tai kokonaan perinteisen työttömyysturvan piirissä.
Tulkitsen Vikmania ja kokoomusta siis seuraavasti. Jos vastikkeellisuus säilytetään, työllisyysvaikutuksia on mahdollista saada aikaan kannustinloukkujen purkamisella eli työtulosta käteen jäävää osuutta kasvattamalla.
Toisin sanoen Vikmanin ja kokoomuksen viestin on oltava, että perustulokokeilua huomattavasti maltillisempi, mutta vastikkeellisuuden säilyttävä kannustinloukkujen purkaminen aikaansaa merkittäviä työllisyysvaikutuksia, toisin kuin perustulokokeilu.
Kotamäeltä saatujen lukujen perusteella tämä on mahdollista lähinnä osa-aikatyöhön työllistymisen kohdalla. Perustulokokeilu lisäsi käteenjäävän tulon osuutta kokopäivätyöstä niin paljon, että mikään realistinen kannustinloukkujen purkaminen ei pysty samaan.
Pohditaan asiaa vähän tarkemmin. Kuten totesin, esimerkiksi osa-aikatyöstä saatavasta 1 000 euron kuukausiansiosta jäi perustulokokeilussa olevalle käteen noin 65 prosenttia eli 650. Tavanomaisen vastikkeellisen työttömyysturvan piirissä oleva taas saa käteen vain 50 prosenttia, eli 150 euroa vähemmän.
Ero käteenjäävässä tulossa ole niin valtavan suuri. On varmaan periaatteessa mahdollista parantaa vastikkeellisesta työttömyystuesta käteen jäävää tuloa lähemmäs perustulon saajia.
Hypoteesin mukaan tämä saa ihmisen työllistymään, mutta perustulokokeilu ei. Ero selittyy sillä, että kokeilussa olevalle työttömänä oleminen on mukavampaa, koska siihen ei sisälly kyttäämistä ja rankaisua. Työhön meno kokeilussa olijalle tuottaa 650 euron tulonlisäyksen aiheuttaman hyödyn, mutta samalla hän menettää rangaistuksettoman vapaa-ajan perustulolla. Koska hän ei työllisty, vapaa-ajan arvon on oltava suurempi kuin tulonlisäyksen arvon.
Jos tavallisella työttömyysturvalla olijan kannustimia parannetaan lähelle perustulokokeilussa olijaa, hän saa suurin piirtein saman verran lisätuloa työllistyessään. Hän kuitenkin menettää töihin mennessään vain vähemmän arvokkaan, kyttäämisen täyttämän vapaa-ajan perustulon suuruisella työttömyysturvalla. Oletuksena oli, että hän työllistyy, joten kytätyn vapaa-ajan arvo on alempi kuin lisätulon.
Tilanne on täysin mahdollinen ja kuviteltavissa oleva. Kokopäivätyön kohdalla tilanne on toinen.
Jos uskotaan, että kokopäivätyön kannustimia realistisesti muuttamalla saataisiin ihmiset työllistymään 2 000 euron kuukausipalkalle kokopäivätyöhön, tulokset ovat jo aika epäuskottavia. Kotamäeltä saamien tietojen perusteella perustulokokeilussa oleva saisi lisätulosta käteen noin 60 prosenttia, eli 1200 euroa, samanlainen tavallinen työtön vain noin 35 prosenttia eli 700. Ero on siis noin 500 euroa.
Oletetaan nyt, että kokoomus parantaa kannustimia reilusti ja tavalliselta vastikkeelliselta työttömyystuelta työllistyjä saakin käteen vaikka 150 euroa enemmän eli 850 euroa. Oletetaan myös porvarillisen hypoteesin mukaisesti, että tämä saa aikaan työllistymisen.
Perustulokokeilussa olija saisi siis 1 200 euroa työllistyessään, mutta koska ei työllisty, rangaistukseton vapaa-aika on arvokkaampaa. Nykyistä kannustavamman vastikkeellisen tuen saaja saisi 850 euroa, joka olisi arvokkaampaa kuin kytätty vapaa-aika.
Tiedämme siis, että rangaistukseton vapaa-aika on arvokkaampi kuin 1 200 euron lisätulo, mutta kytätty vapaa-aika on vähempiarvoista kuin 850 euron lisätulo. Suoraviivaisin tulkinta tälle on, että kyttäämisen kustannus on vähintään 350 euroa kuussa. Tämän verran työtön olisi valmis maksamaan kuukaudessa saadakseen kyttäämisen loppumaan.
Tarkka lukija havaitsee, että arviointia muuttaa hieman se, jos hyväksytään, että lisätulojen arvo korkeammalla tulotasolla on alhaisempi kuin matalammalla. Silloin kyttäämisen kustannus voi olla vähän äsken laskettua alhaisempi ja silti aikaansaada vaadittavan kannustinvaikutuksen. Mutta 1000 euroa työtuloa tienaava ei vielä ole niin rikas, että lisätulon arvo olisi kauheasti alempi kuin työttömällä. En siksi usko, että tulos on kauhean väärin, siis sillä karkealla tasolla, jolla tässä liikutaan.
Porvarillinen hypoteesi edellyttää siis, että vastikkeellisuuden aikaansaama hyvinvoinnin alennus on aika merkittävä. Peruspäivärahalla ja asumistuella elävälle 350 euroa kuussa on paljon rahaa. Mutta vastikkeellisuuden kustannuksen on oltava tätä luokkaa, jos halukkaille on tarjolla 2 000 euroa maksavia kokopäivätöitä, ja tarjontatekijät estävät työllistymisen.
Vaikka tulotason vaikutus lisätulojen tuomaan hyötyyn otettaisiin huomioon, tuloksena on epäuskottavan korkea luku. Peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella elävien pitäisi olla valmiita syöksymään syvään köyhyyteen päästäkseen vastikkeellisuudesta eroon.
Näiden monella tavalla karkeiden laskelmien perusteella en usko, että vastikkeellisuus yhdistettynä realistiseen kannustinloukkujen purkamiseen voisi kenties lisätä osa-aikaista, mutta ei kokoaikaista työllisyyttä.
Mutta kuten sanottua, toivon nörttilukijoilta kommentteja ja mielelläni kuulen, olenko aivan sekaisin.
Toistan vielä varoituksen, että kokeiluun osallistujien vapaaehtoinen hakeutuminen työttömyysturvan ja aktivoinnin piiriin on kiinnostava yksityiskohta, jota en väitä ymmärtäväni ja joka voi tehdä nämä laskelmat aivan turhiksi. Jos ihmiset vapaaehtoisesti hakeutuivat kiusaamisen piiriin, sen kustannus ei ehkä voi olla suuren suuri. Tulipahan kuitenkin laskettua, mutta tulkinnassa pitää olla todella varovainen.
Otan mielelläni vastaan myös tätä koskevia kommentteja, ja jos niitä tulee, palaan asiaan jatkojutulla.
Vastikkeellisuuden poistaminen ja koettu hyvinvointi
Vastikkeellisuuden ja työllistymisveroasteen potentiaalisesti vastakkaiset vaikutukset tekevät siis mahdottomaksi sanoa varmasti, mikä selittää perustulon olemattoman vaikutuksen työllisyyteen. Kuten sanottua, tulokset ovat alustavia ja voi olla, että vaikutuksia havaitaan tietyissä koeryhmän osajoukoissa.
Mutta yhden seikan voi sanoa varmasti. Alustavissa tuloksissa havaittu koetun hyvinvoinnin parantuminen kokeeseen osallistuvien joukossa ei ole hirveän hyödyllinen tieto, vaikka kyselytutkimukseen liittyvät virhelähteet eivät olisikaan merkittäviä.
Työttömyysturvan vastikkeellisuus ja siihen liittyvät rangaistukset ja kyttääminen ovat tahallista työttömän kiusaamista ja hyvinvoinnin alentamista työnteon houkuttelevuuden lisäämiseksi. Kun ihmisten hyvinvointia lakataan tahallaan alentamasta, se tietysti paranee.
Tieto siitä, että kiusaaminen ei ole työttömistä mukavaa ei siis ole yllättävä. Keskustelussa sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta tai vastikkeettomuudesta kaikki osapuolet ovat koko ajan olleet yhtä mieltä siitä, että vastikkeellisuus alentaa työttömän hyvinvointia.
Keskustelua on käyty sen sijaan siitä, onko tämä hyvinvoinnin alentaminen välttämätön osa kannustavaa ja kustannuksiltaan siedettävää sosiaaliturvaa vai ei. Kyselytutkimuksesta saatu kaikkien itsestään selvänä pitämä laadullinen tieto ei edistä tätä keskustelua oikeastaan mitenkään.
Tulokset eivät yleisty
Korostan vielä paria seikkaa, jotka kyllä jo mainitsinkin. Pidän uskottavimpana selityksenä tuloksille sitä, ettei kohderyhmän työllistyminen ole kannustimista kiinni. Mutta tutkimustulos ei yleisty kohderyhmän ulkopuolelle. Kokeiluun osallistujat poimittiin poikkeuksellisen vaikeasti työllistyvästä ihmisryhmästä, jossa työllistymisen esteenä on usein työpanoksen vähäinen kysyntä.
Perustulon mahdolliset hyödyt vaikeasti työllistyvien osalta voidaankin saavuttaa vain, jos sosiaaliturvan lisäksi uudistetaan työmarkkinoita. Useiden perustuloon avoimin mielin suhtautuvien, kuten itseni, mielessä on aina ollutkin tuplauudistus, jossa samanaikaisesti turvataan vaikeasti työllistyvien toimeentulo, mutta mahdollistetaan työmarkkinoille pääsy riittävän joustavilla työehdoilla.
Kokeilun tuloksia tulkittaessa on myös syytä muistaa, että kannustimet työntekoon olivat kokeilussa epärealistisen hyvät. Kokeilussa olevien verotusta ei muutettu tavalla, joka realistisessa perustulomallissa olisi välttämätöntä kustannusten pitämiseksi järjellisinä.
Vielä yksi tärkeä kokeilun kohderyhmään liittyvä asia on se, että tulokset eivät yleisty sen ulkopuolelle. Kokeilu ei mitenkään osoita, että taloudellisten kannustinten vaikutus työllistymiseen on olematon yleisesti. Päinvastoin on runsaasti näyttöä siitä, että helpommin työllistyvien työttömien, kuten ansiosidonnaista päivärahaa saavien, keskuudessa kannustimilla on merkitystä.
Editoitu 20.2.2019 klo 10.50. Korjattu laskelmia Mauri Kotamäeltä saatujen korjattujen lukujen perusteella.
Keskustelu
Käsitinkö oikein, että jos uskoo kohtaanto-ongelman olevan työttömyyden merkittävin yksittäinen syy, kuuluu nelikentässä vasempaan yläkulmaan?
En ole nörtti, etkä sinäkään sekaisin. Juttusi tosin oli molempia.
Kaksi isompaa kysymystä se herätti: Miksi kuvaat nykyistä syyperusteista ja vastikkeellista mallia yksinomaan rankaisu- ja kyttäämismallina? Ja että janan tässä päässä motivoidutaan työnhakuun ja -tekoon ikään kuin kahdesta pahasta pienempänä. Ja toisessa päässä janaa perustulo vapauttaa. Samalla logiikalla voisi pistää vastakkain ajatuksen, että peruskoulussa opittaisiin vain siitä syystä, että opettajille on oikeus antaa jälki-istuntoja tai punaisia Wilma-merkintöjä ja punnittaisiin sitä, opittaisiinko paremmin, jos nämä keinot opettajilta poistettaisiin. Tai että työelämässä töitä tehdään vain, koska työnantajalla on mahdollisuus irtisanoa ja sen vaikutusta pohditaan siihen tilanteeseen, jossa työntekijää ei voisi irtisanoa lainkaan.
Se, että työvoimapalveluiden kuppi on kääntynyt reippaasti rankaisulinjalle, on ehkä ongelman ydin. Ei itse järjestelmä. Ei JTYP- tai työttömyysturvalait rankaisuille rakennu. Perustulon nollatulosten kustannuksella ei mielestäni saisi hämärryttää nykyisen järjestelmämme ydintä. Se on mielestäni edelleen palvelemisen, auttamisen, ohjauksen ja kannustamisen sekä mahdollisuuden käyttää viranomaisvaltaa välisessä sopusoinnussa.
Toinen ihmetyksen aihe on se, että käsittelet työttömiä yhtenä massana korkeintaan jakaen se ”parempiin ansioturvaa saaneisiin ja heikompiin perusturvaa saaviin”. Ja että tämän massan liikkeitä työelämää kohti ohjailtaisiin pohtimalla vain taloudellisia kannusteita. Vaikka tarkastelet kriittisesti sitä, onko vaikutusta vai ei, teet silti rajauksen vain tähän yhteen ulottuvuuteen - jätäthän muut asiat täysin sivuun.
Sekä kannustin – että byrokratialoukkukeskustelussa unohdetaan mielestäni oleellisin: Ylivoimaiselle enemmistölle kaikista suomalaisista (tämän uskallan yleistää) TYÖ ITSESSÄÄN ON TEKEMISEN JA TAVOITTELEMISEN ARVOISTA. Sosiaaliturva - työmarkkinat – työvoimapalvelut -triangelia kannattaakin kehittää symmetrisesti ja siihen suuntaan, että nämä arvot pysyvät ja vahvistuvat. Nelikentillä tai ilman :)
Mieleen tulee muutama asia, joista osaa olen käsitellyt aiemmin myös blogissani. Aika yleinen käsitys työmarkkinapolitiikan ”kentällä” on, että velvoittavuustoimenpiteet eli ”kyttäys” ovat monessa tapauksessa olleet aika vähäisiä ennen aktiivimallia. Toisin sanoen, vaikka velvoittavuus on ollut paperilla suurta, sitä ei ole kovin aktiivisesti toimeenpantu. Tämä on koskenut erityisesti vanhempia työttömiä, joilta ei ole edellytetty kovinkaan paljon. Olisikin kiinnostavaa analysoida eri-ikäisiä tarkemmin, mutta treatment-joukko on aika pieni, kuten sinäkin toteat.
Aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alusta ja muutti tätä tilannetta tuntuvalla ja näkyvällä tavalla. ”Kyttäys” tuli tuntuvammaksi, joskin tuli myös mahdolliseksi pienehköllä työsuorituksella säilyttää aiempi asemansa. Perustulokokeilun treatment-joukko oli aktiivimallista vapaa (jos ei hakenut lisäksi työttömyysturvaa, oletan), joten se muodostaa eräänlaisen vertailuryhmän aktiivimallille. Siksi ei välttämättä ole syytäkään olettaa, että vuotta 2018 koskeva analyysi antaa samoja tuloksia.