Kaupallinen yhteistyö Lahden kaupunki

Pelicans haluaa olla maailman ensimmäinen hiilineutraali lätkäjoukkue – ja sillä on isompi vaikutus kuin uskotkaan

Liigakiekkoilijoiden lähetystö teki vaikutuksen, kun Lahti taannoin kisasi voittoisasti Euroopan ympäristöpääkaupungin tittelistä. Pelkästä viestintätempusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Pelicansin hiilineutraalisuustavoite perustuu tutkimustietoon, toimii esimerkkinä ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. VAPAA LUKUOIKEUS

Kaupallinen yhteistyö: Lahden kaupunki
Pelicansin Teppo Miihkali (vas.), Hannes Björninen ja Casimir Jürgens esiintyivät pelivarusteissa, kun Lahti kisasi Green Capital -tittelistä Oslossa kesällä 2019. Kuva: Lahden kaupunki / Juha-Pekka Huotari

European Green Capital -kisan tuomaristo hätkähti viime kesäkuussa Oslossa hereille, kun kolme peliasuista liigakiekkoilijaa asteli huoneeseen kesken Lahden asiapitoisen esityksen. Kapteeni Hannes Björnisen johdolla he kertoivat, kuinka Pelicans pyrkii kohti hiilineutraaliutta maailman ensimmäisenä lätkäjoukkueena.

”Oli kyllä tosi mahtava kokemus, että pääsimme osaksi finaalihakemusta – aika harvoin pääsee pitämään esitystä englanniksi. Samalla saimme itsekin lisää tietoa Lahden saavutuksista ympäristöasioissa”, muistelee Björninen runsas puoli vuotta myöhemmin.

”He hoitivat sen esimerkillisesti, siinä ei ollut mitään päälleliimattua”, kehaisee hakuprosessiin osallistunut Milla Bruneau, joka toimii nyt ympäristöpääkaupunkivuoden projektijohtajana.

Esitys siis upposi yleisöön ja saattoi vaikuttaa siihen, että Lahdesta tulee Euroopan ympäristöpääkaupunki vuodeksi 2021. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästä tuomariston kosiskelusta, vaan taustalla on paljon työtä ja isompia pyrkimyksiä.

Idea hiilineutraalista lätkäjoukkueesta tuli Pelicansille kaupungilta, mutta toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolun mukaan joukkuetta ei ollut vaikea saada innostumaan.

”Meillä on vaikutuspiiri ja viestintäkanavat paikallisesti ja miksei valtakunnallisestikin – koimme tämän sellaiseksi asiaksi, että halusimme kantaa oman kortemme kekoon ja viedä asioita eteenpäin. Ymmärsimme, että ei tässä olla koko maailmaa pelastamassa, mutta voimme omilla pienillä toimillamme vaikuttaa asioihin”, sanoo Pelicansin Kolu.

LUT tutkii hiilijalanjäljen

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa hiilineutraalisuustavoitteesta ovat innostuneet monenlaiset tahot, monenlaisiin laskelmiin perustuen. Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUTin kestävyystutkimuksen yksikössä laskelmia tehdään vankalla tutkimuspohjalla.

Hiilineutraalin lätkäjoukkueen suurin vaikutus syntyy kansainvälisestä esimerkistä, uskoo Lahden Green Capital -vuoden projektijohtaja Milla Bruneau.

Jo vuonna 2015 Sinfonia Lahti halusi olla maailman ensimmäinen vähähiilinen sinfoniaorkesteri, ja orkesterin hiilijalanjälki laskettiin LUTin opiskelijan lopputyönä. Seuraavaksi vuorossa oli Meri-Teijon golfkenttä, ja vuonna 2018 oman hiilijalanjälkensä halusi tietää jääkiekon SM-liiga. Sitä selvitettiin sekä avoimista datalähteistä että kyselyn avulla, mutta kaikkea tarvittavaa tietoa ei löytynyt.

”Noin vuosi sitten aloitimme keskustelut Pelicansin kanssa, ja keräsimme tältä alueelta paljon lisää tietoa. Tiesimme esimerkiksi, mistä lähteistä jäähallin energiantuotanto on peräisin ja teimme kyselyn siitä, mistä ja millä välineillä yleisö liikkuu jäähallille”, kertoo apulaisprofessori Ville Uusitalo LUTista.

Näin syntyi kokonaiskuva nykytilasta. Sen mukaan Pelicansin suurin päästölähde on nimenomaan yleisön liikkuminen, joka synnyttää yli kaksi kolmannesta hiilijalanjäljestä. Seuraavina tulevat jäähallin sähkö ja lämpö sekä pelaajien ja toimihenkilöiden liikkuminen.

Kun yhden suomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 tonnia vuodessa, Pelicans vastaa Uusitalon mukaan 50 suomalaisen jalanjälkeä.

Yleisön liikkuminen on haaste

 ”Yleisön liikkuminen on tavallaan myös haaste, koska Pelicans ei voi kokonaan vaikuttaa siihen, jäähallin osuus ja pelimatkat ovat helpompia. Kimppakyyteihin kannustaminen on yksi iso asia. Lisäksi on paljon pieniä asioita, kuten se onko jäähallilla hyvät pyörätelineet”, Uusitalo sanoo.

Pelicans kannustaa siis yleisöään saapumaan otteluihin jalkaisin, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Joukkue ja Lahden seudun liikenne ovat tehneet sopimuksen, jonka myötä ihmisillä on tämän vuoden kaikkina ottelupäivinä mahdollisuus matkustaa linja-autoilla kahden euron alennuslipulla. Kauden aikana luvassa on lisäksi erilaisia tempauksia, joiden myötä yksityisautoilua otteluihin pyritään vähentämään.

Joukkue on vaihtanut syksyn aikana osan kulkuneuvoistaan maakaasulla toimiviin ympäristöystävällisempiin autoihin. Tulevaisuudessa koko organisaation autokanta pyritään vaihtamaan vähäpäästöisempiin kulkuvälineisiin.

Vieraspelimatkoilla joukkuetta kuljettava Reissu-Ruoti käyttää ainoastaan uusiutuvia polttoaineita, jotka ovat valmistettu esimerkiksi jäterasvoista ja kasviöljyistä. Kuljetuksiin käytettävät autot ovat saaneet parhaan mahdollisen päästöluokituksen. 

 Hiilineutraaliksi 2021 alkuun

Pelicansin tavoiteaikataulu on Kolun mukaan hiilineutraalisuus noin vuoden sisällä eli sopivasti ympäristöpääkaupunkivuoden alussa.

”Ei tämä ole pelkästään projekti vaan enemmän prosessi, joka jatkuu koko ajan. Emme pysähdy vaan pyrimme löytämään enemmän uusia keinoja päästövähennyksiin. Esimerkiksi luovutaan vaikka muovilusikoista tai tuopeista otteluissa”, sanoo Kolu.

”Koimme että meillä voisi olla lihaksia tähän, kun meillä on ympärillämme iso massa porukkaa”, sanoo Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu hiilineutraalisuusprojektista. Joukkueen junioriorganisaatio on Euroopan suurin.

LUTin Uusitalo tietää, että päästöjen vähentäminen muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä lähemmäs nollaa tullaan. Lisäksi kaikkia vähennyksiä ei voi toteuttaa heti, vaan niille on oikea hetki esimerkiksi uusien investointien yhteydessä.

 ”Päästöjen vähentäminen on polku: katsotaan mitä voi tehdä heti ja missä asioissa odottaa. Esimerkiksi Lahden Isku-areenan päästöt vuonna 2013 olivat 700 CO2-tonnia. Jäähalliyhtiö on jo tehnyt mittavan energiaremontin ja luopunut kivihiilestä, joten päästöt ovat nyt 200 tonnia. Jos vielä siirrytään uusiutuvaan sähköön, päästöt putoavat 50 tonniin”, arvioi Uusitalo.

Päästöjen nollatilaan on lähes mahdoton päästä, joten nämä loppupäästöt pitää kompensoida.

Eurooppaan suuntautuvilla CHL-pelimatkoilla Pelicans kompensoi kaikki matkoista aiheutuvat päästöt käyttämällä Compensate-palvelua. Kompensaatiomaksulla ostetaan hiilen sidontaa eli hiilidioksidin poistamista ilmakehästä. Compensate käyttää siihen tällä hetkellä metsittämistä ja vanhojen metsien suojelua.

Lätkä on kaupungin ykköslaji

Lahden Green Capital -projektissa keskitytään neljään teemaan, joista yksi on kaikkien kaupunkilaisten osallistaminen. Siihen hiilineutraali lätkäjoukkue sopii mainiosti.

”Tavoitteena on, että Green Capital kiinnostaa isoja kohderyhmiä ja erilaisia porukoita. Saimme peräti 69 hakemusta, kun päätimme myöntää tukea kaupunkilaisten ympäristöön liittyville projekteille. Aika monet niistä peilaavat ympäristöä turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta”, Bruneau kertoo.

Lahti on perinteinen urheilukaupunki, jossa harrastetaan vahvasti monia lajeja mäkihypystä salibandyyn. Jääkiekko on kuitenkin vaikuttavuudeltaan omassa luokassaan sikäli, että Bruneaun sanoin se on myös viihdettä ja ajanvietettä eikä vain urheilua – otteluiden yleisömäärä on muita lajeja suurempi.

Myös Pelicansin Kolu tunnistaa joukkueen vaikutusvallan.

”Koimme että meillä voisi olla lihaksia tähän, kun meillä on ympärillämme iso massa porukkaa. Meillä on Euroopan suurin jääkiekkojunioriorganisaatio, 1500 junnua, ja lisäksi meillä on tuhannen pelaajan salibandy. Yhteensä siis lapsia ja nuoria 2500 ja heidän perheensä tähän päälle”, Kolu kertoo.

Jos fanit alkavat miettiä omaa toimintaansa ja junioritkin näkevät, miten joukkue toimii ilmastoasioissa, tämä vahvistaa ilmastoprojektin vaikutusta, arvioi LUTin Uusitalo.

”Pelicansin avulla pystyy kivasti viestimään kaupungin asukkaille mitä merkitsee kivihiilestä luopuminen tai kestävä sähköntuotanto – siis että se ei välttämättä näy arjessa mitenkään hankaluutena”, hän sanoo.

Tarttuuko idea kansainvälisesti?

Björninen vahvistaa, että ilmastoprojekti ei ole varsinaisesti mullistanut pelaajien elämää, mutta keskusteluissa ja arjen pienissä valinnoissa se näkyy.

Pelicansin ilmastoprojekti näkyy keskusteluissa ja arjen pienissä valinnoissa, sanoo joukkueen kapteeni Hannes Björninen.

”Jos on käytössä Pelicansin kautta saatu firman auto, monet niistä ovat kaasuautoja. Itse pyrin kävelemään tai pyöräilemään aina kun on sopiva paikka. Kotona olen vähentänyt punaisen lihan käyttöä ja kiinnittänyt lisää huomiota kierrätysasioihin”, listaa Björninen.

Hiilineutraalin lätkäjoukkueen kunnianhimoisin tavoite on kuitenkin näyttää esimerkkiä myös kansainvälisesti. Tähän on hyvät mahdollisuudet, koska ympäristöpääkaupunki Lahti on jo herättänyt suurta kiinnostusta ulkomaillakin – Bruneau mainitsee esimerkkinä yhdeksän sivun artikkelin saksalaisessa laatulehti Der Spiegelissä.

”Oslossa sanoimme tuomariston jäsenille, että miettikää ketkä olisivat Pelicansia vastaavat mielipidevaikuttajat teidän kaupungissanne: ajatelkaa, jos vaikka Arsenal tekisi tämän saman. Ja idea selvästi jäi itämään”, Bruneau kertoo.

 

 

Heidi Hammarsten

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta