Miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja ehkäistä ääriajattelua?

Lapsella tai nuorella voi olla vuosien ulossuljetuksi tulemisen kokemuksia, pahoinvointia, ehkä rajuakin kiusaamista elämänpolullaan. Päätyykö hän ääriajattelun piiriin, on useiden tekijöiden summa, kirjoittaa varhaiskasvatuksen professori Arniika Kuusisto Helsingin yliopistosta. VAPAA LUKUOIKEUS

Arniika Kuusisto Helsingin yliopisto
Lapsia ja nuoria koskevassa keskustelussa olisi syytä keskittyä voimavarojen tukemiseen ja keinoihin selvitä vastoinkäymisistä, korostaa Arniika Kuusisto.

Resilienssillä viitataan yksilön kykyyn selviytyä vastoinkäymisistä, vastaavasti kuin immuniteetti antaa meille suojaa taudinaiheuttajia vastaan. Kun keskustellaan nuorten hyvin- ja pahoinvoinnista, on tärkeää huomata heidän voimavaransa ja keinonsa pärjätä.

Jotkut merkittäviä haasteita elämänpolullaan kohdanneet lapset ja nuoret kääntyvät sisäänpäin ja masentuvat. Ehkä vähitellen mukaan tulee myös päihdeongelmia mielenterveysongelmien päälle. Toiset selviävät näennäisesti paremmin ja pystyvät haasteista huolimatta suoriutumaan koulussa ja luomaan ystävyyssuhteita.

Elämän pieniä ja suuria valintoja tehdään arvojen pohjalta ja oman toimijuuden kautta, mutta arvovalinnat eivät tapahdu sosiaalisessa tyhjiössä tai ”puhtaalta pöydältä”. Niiden taustalla on usein monisyisiä merkityksenantoprosesseja.

Ulkopuolisen on lopulta vaikea ennakoida, kenen kohdalla ja minne nämä polut johtavat. Riskitekijöitä voidaan tiedostaa ja seurata ja pyrkiä tukemaan lapsia ja nuoria, joilla niitä on useita.

Keinoja on – periaatteessa

Varhaiskasvatuksella, koululla ja muulla yhteiskunnalla olisi paljon keinoja tukea lapsen ja nuoren tasapainoista kasvua – jos niitä olisi oikea-aikaisesti saatavilla. Näin ei todellisuudessa aina ole. Esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on aivan liian pitkät jonot. Apua pitäisi saada silloin kun sitä tarvitaan eikä vasta pitkien jonotusaikojen jälkeen.

Radikalisaation ennaltaehkäisemistä koulussa tarkastelevassa tutkimushankkeessamme kerättiin suomalaisnuorilta aineistoa sekä laajalla tutkimuskyselyllä että haastatteluilla. Aineistossa nuoret tuovat esiin, että koulu voi antaa monenlaista tukea heidän hyvinvointinsa vahvistamiseksi ja sitä kautta vaikuttaa myös radikalisaation taustalla olevien riskien torjuntaan.

Koulussa esimerkiksi yhteiskunnallinen katsomuskasvatus voi osaltaan tukea tätä tavoitetta. Katsomuskasvatuksen nykymallissa on paljon haasteita, joihin parhaillaan pyritään eri tahoilla tarttumaan. Yksi nykymallin positiivinen puoli on aiemman tutkimuksen mukaan mahdollisuus tukea vähemmistötaustoista tulevia lapsia ja nuoria sovittamaan yhteen kodin ja muun yhteiskunnan arvoja.

Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksesta alkaen voi parhaimmillaan tukea tutustumista eri tapoihin nähdä maailmaa. Se auttaa tulkitsemaan maailmaa monenlaisten arvojen ja perinteiden näkökulmista.

Varhaiskasvatukseen yhdistetty katsomuskasvatus on kuitenkin yksi epätasaisimmin jalkautetuista sisältöalueista. Opettajat kokevat usein epävarmuutta sen toteuttamisessa, ja siihen tarvittaisiin tukea. Tavoite on, että kaikki lapset voisivat tuntea, että heidät nähdään omana itsenään, myös katsomuksensa osalta.

Lasten elämänkysymysten huomioiminen erityisesti varhaiskasvatuksessa olisi hieno resurssi, jonka avulla elämän suuria kysymyksiä voitaisiin pysähtyä ihmettelemään yhdessä. Mitä polun syrjästä löytyneelle kuolleelle linnulle tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä mitä on hyvä elämä? Yhteinen ihmettely ja ajan ja tilan ottaminen näihin pohdintoihin antaisi jokaiselle lapselle vahvistusta eksistentiaalisen resilienssin rakentamiseen ja auttaisi löytämään ja vahvistamaan omia arvojaan.

Arvoneuvottelut arjen haasteena

Välillä kotona opitut arvot voivat olla ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita opettajat tai vertaisryhmän lapset ilmaisevat sanoillaan tai teoillaan. Etenkin jos lapsi tai nuori joutuu valitsemaan kahden toimintatavan väliltä – kuten toimiiko hän vanhempien vai vertaisryhmän arvojen mukaisesti – nämä arvoneuvottelut voivat aiheuttaa huomattavaakin stressiä.

Esimerkkejä löytyy jo väitöstutkimuksestani, jossa nuoret kertovat arvoneuvotteluistaan uskonnollisen kodin ja arvopohjaltaan moninaisen vertaisryhmän rajapinnoilla. Haastattelemani ”Jussi” sai nämä kaksi yhdistettyä: hän lähti kavereiden kanssa vappuna juhlimaan, mutta ei käyttänyt alkoholia, koska se olisi ollut ristiriidassa kodin arvojen kanssa.

”Saana” taas meni harrastusmatkalla mukaan diskoon toisten kanssa, mutta hänen kohdallaan ratkaisu tuntui huonolta arvoristiriidan takia. Se, millaisia merkityksiä yksilö tekemilleen valinnoille antaa, onkin tärkeässä roolissa nuoren hyvinvoinnin näkökulmasta.

Perinteen siirtymisen osalta aineistosta kävi ilmi, että mikäli kotikasvatuksessa uskonnosta välittyi liian ehdoton tai toisaalta epäjohdonmukainen kuva, nuoret kokivat houkutusta hakea arvomaailmansa muualta kuin vanhempien aatejärjestelmästä.

Lisäksi lapsi tai nuori saattaa tuntea tilanteesta toiseen, että se, millaisesta perheestä ja perinteestä hän tulee tai millainen hän on, ei syystä tai toisesta mahdu ympäröivän yhteiskunnan käsitykseen ”meistä”. Tämä voi liittyä esimerkiksi käsityksiin ”suomalaisuudesta”, jos sitä rakennetaan kovin kapeasti suhteessa ulkonäön, kielen tai katsomuksen oletusarvoihin. Tämä voi aiheuttaa lapselle tai nuorelle jatkuvia ulossuljetuksi tulemisen kokemuksia.

Yhteiskunnan tietynlaisen täysjäsenyyden ulkopuolelle jäämisen kokemus voi jatkuessaan tuottaa epäluottamusta suhteessa yhteiskunnallisiin toimijoihin laajemminkin. Se voi vähitellen rakentaa myös vihan tunteita niitä kohtaan, joiden nuori kokee olevan tilanteesta tavalla tai toisella vastuussa.

Yksilön arvojen tai katsomuksen paikantuminen radikaaleiksi tai ääriajatteluksi riippuu siitä, minkä verran moninaisuutta missäkin yhteiskunnassa mahtuu siihen oletusarvoon (spectrum of value), josta kyseinen erilaisuus, joskus äärimuodossaan ”radikaali”, poikkeaa.

Mitä useampia vähemmistösidonnaisuuksia lapsella tai nuorella perhetaustansa kautta on, sitä todennäköisemmin hänellä on kokemuksia kiusaamisesta ja ulossulkemisesta vertaisryhmässä. Monet lapset ja nuoret kokevatkin, että eivät kiusaamisen pelossa uskalla tuoda esiin kaikkia puolia itsestään, esimerkiksi jos heillä on uskonnollinen katsomus.

Arvojen oppiminen lasten ja nuorten elinympäristöissä on nyky-yhteiskunnassa hyvin monikaistaista ja rihmastomaista. Esimerkiksi median ja lastenkulttuurin vaikutukset ovat läsnä lasten arjessa monisyisillä tavoilla ja myös itse tuotettujen sisältöjen myötä uusinnetuin keinoin.

Vastustuskykyä voi vahvistaa

Resilienssi on olennaista kestävän hyvinvoinnin rakentumisessa ja ylläpitämisessä. Se liittyy selvästi nuorten ilmaisemaan tyytyväisyyteen elämäänsä ja myönteisessä suhtautumisessa toisiin.

Myös radikalisaation ja ääriajattelun ehkäiseminen koulussa kulminoituu pitkälti lasten ja nuorten resilienssin vahvistamiseen. Sen myötä he ovat vahvemmilla suhteessa kohtaamiinsa ideologisiin vaikutteisiin.

Tärkeimpiä tekijöitä resilienssin kehittymisessä ovat tutkimuksen mukaan hyvät suhteet perheeseen, kavereihin ja lähiympäristöön, esimerkiksi kouluun, sekä turvallinen yhteiskunta, jotka tuovat elämään välittämistä, turvaa ja pysyvyyttä. Keskeistä on kokemus kohdatuksi tulemisesta ja siitä, että voi luottaa toisten ihmisten tukeen, kun sitä tarvitsee. Tutkimuksessa resilienssi yhdistyy sosiaalisuuteen, toiveikkuuteen ja tunteeseen omasta merkityksestä muiden ihmisten elämässä.

Yhdessä hankkeemme osatutkimuksessa olemme Saija Benjaminin ja Pia Koirikiven kanssa analysoineet nuorten haastatteluaineistoa. Peilauspintana käytimme alun perin sosiologi Erik Allardtin esittämää ja Tuula Helnen ja Tuuli Hirvilammin myöhemmin edelleen kehittämää kestävän hyvinvoinnin teoriaa.

Helnen ja Hirvilammin mukaan yksilön kestävä hyvinvointi rakentuu vahvasti kytköksissä ympäristöön: suhteessa toisiin ihmisiin, yhteisöön, laajempaan yhteiskuntaan ja luontoon, mutta myös koko maailmankaikkeuteen. Allardtin hyvinvointiteorian pohjalta kehitetyssä mallissa kestävä hyvinvointi rakentuu neljän kivijalan varaan, joita ovat Having, Doing, Loving ja Being, sekä viidentenä Being-ulottuvuuden pohjalta johdettu Becoming.

Having viittaa perustoimeentuloon, Doing tavoitteelliseen, omien arvojen mukaiseen ja itselle merkitykselliseen toimintaan. Loving on ihmissuhteita, yhteenkuuluvuutta ja yhteyttä muihin. Being tarkoittaa fyysistä ja henkistä terveyttä ja identiteetin rakentamista. Tähän ulottuvuuteen liittyy kasvu kohti täyttä ihmisyyttä ja itsensä toteuttamista – Becoming.

Perheestä toivotaan yhä turvaa

Vertaissuhteiden merkitys hyvinvoinnille on erityisen tärkeä, mutta myös suhde omaan perheeseen on lapsille ja nuorille hyvin merkityksellinen. Haastatelluista 45 nuoresta 19 nosti esiin kokemuksia erityisen kuormittavista tilanteista perheensä arjessa. Osalle nuorista muutokset olivat tapahtuneet yhtäaikaisesti muiden haasteiden kanssa ja vaikuttaneet koulunkäyntiin ja harrastusmahdollisuuksiin.

Myönteisten tunteiden ja yhteyden kokemiseen liittyvät maininnat toivat selvästi esiin Loving-ulottuvuutta. Eniten mainintoja saivat ystävien ja perheen tarjoama läsnäolo, huolenpito ja välittäminen mutta myös ammattilaisten tuki.

Nuoruusvuosien aikana kehittyvää itsereflektiota ja rakentuvaa identiteettiä kuvastavat lukuisat nuorten maininnat, joissa he puhuvat itsenäistymisestä ja tarpeesta kehittää itseään tai luoda itsensä uudelleen. Se, että perheen päivittäinen toimeentulo tai koettu turvallisuus eivät aiheuta jatkuvaa huolta, on iso resilienssiä vahvistava tekijä. Se vapauttaa voimavaroja muihin haasteisiin vastaamiseen.

Lapsia ja nuoria koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa olisikin syytä keskittyä voimavarojen tukemiseen ja keinoihin selvitä vastoinkäymisistä. Yksilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen resursointi pitäisi saada kuntoon jo varhaiskasvatuksen osalta. Tällöin jokainen sijoitettu euro saadaan myös huomattavasti tehokkaampaan käyttöön kuin ongelmia korjatessa niiden jo eskaloiduttua.

Nimenomaan varhaisen hyvinvoinnin tukeminen rakentaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja toimintakykyä pitkäjänteisesti – myös tavoilla, jotka rakentavat laajemman yhteiskunnan kestävää hyvinvointia.

—-

Artikkelia on muokattu ja täydennetty 2.2.2023:

  • Artikkelin ensimmäistä virkettä on tiivistetty.
  • Yllä olevan kuvion lähde: Resilienssi ja HDLB-malli (Benjamin, Koirikivi, Kuusisto, 2022, Helne & Hirvilammi, 2015; 2021; 2022, pohjalta)
  • Lisätietoja aiheesta:
    https://helda.helsinki.fi/handle/10138/331450
    https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/sd.1581
    https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/15487733.2022.2030115

Tämän sisällön mahdollistaa Helsingin yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti